Ote kirjasta
”Pelkäsin ettet pitäisi minusta enää.”
”Ai jos olisit samanlainen kuin minä?”
”Niin, koska sinä et halua olla sinä.”
”Mutta sinä haluat minun olevan minä?” Tui kysyi äänellä joka oli ohut kuin pikkiriikkisen hämähäkin seitti.
”Niin.”
”Kyllä minäkin sitten haluan. Että sinä olet Lunni. Mutta sellainen Lunni joka ei valehtele.”
Hän meni ovesta yhtä hiljaa kuin oli tullutkin. Kyyhky huikkasi hänen peräänsä uu-hu. Minä jatkoin sen silittämistä. En ollut nähnyt Tuista kuin oikean käsivarren ja senkin udun läpi. Mietin oliko hän todella edes ollut siinä. Mutta kyllä hän oli. Tui piti minusta sellaisena kuin olin. Kunhan puhuisin totta. Minun paidalleni putosi poskeltani jotain märkää kun sain ajateltua loppuun ajatuksen joka minussa oli ollut jo vaikka kuinka kauan, sen mitä en olisi halunnut sanoa itselleni edes oman pääni sisällä. Etten minä tiennyt miten lakata valehtelemasta. Etten tiennyt oliko olemassa Lunnia, joka ei valehtele.
Arvostelut
”Enoranta käyttää kieltä kauniisti, herkuttelee linnunnimillä ja kertoo vankasti. Painajaisten lintukodon loppu on hieno yhdistelmä kauneutta ja kauheutta.”
– Vesa Sisättö, Helsingin Sanomat.
”Teoksen teemoissa toistuu kärsimys ja kuolema. Tapa, jolla Enoranta kirjoittaa ne läsnäolevaksi, on kaunis, jopa runollinen. Tapahtumien tasolla kärsimys ja kuolema on karua, mutta osana teoksen tyyliä ja tunnelmaa hyvin voimallista, etenkin henkilöhahmokuvauksen kautta.”
– Maria Loikkanen, Keskisuomalainen.
”Painajaisten lintukoto kertoo paitsi painajaisista myös unen ja toden välisestä rajasta sekä rajasta ihmisten, eläinten ja koneiden välillä. Samalla se käsittelee ainakin tunteita ja niihin liittyvää kipua, itsekkyyttä sekä vallanhalua ja vastuuta. Pohjalla on klassinen hyvän ja pahan taistelu, mutta ilman mustavalkoisuutta.”
– Maaria Rousu, Pohjalainen.
”Painajaisten lintukodossa on oleellisinta siitä välittyvä tunnelma. Unitodellisuuden ja valvemaailman yhdistäminen sekä yhteydet niiden välillä tuovat tarinaan salaperäisyyttä. Se sävyttyy vasta lopussa purkautuvaksi pahaenteisyydeksi…”
– Tapani Uusiniitty, Ruovesi-lehti.
”Nuoresta iästään huolimatta Enoranta karttaa ilmeisimpiä pintaliitotrendejä ja luo fantasian nosteessa aina uutta ja erilaista. Enorannassa ällistyttää hyvin pakottomasti soljuva fabuloinnin ilo ja taito luoda toinen toistaan kummallisempia miljöitä.”
– Päivi Heikkilä-Halttunen, Lastenkirjahylly-blogi.
