Surunhauras, lasinterävä

Surunhauras, lasinteräväSurukauriin saarilla piilossa valtameren takana elää Surukauriin kansa. Jokaisen lapsen kuusivuotissyntymäpäivänä surukauris ilmestyy ja antaa lapselle lahjansa: kauris kertoo, kuinka paljon surua lapsi joutuu elämänsä aikana kantamaan. Hahtuvaaran pienelle Ulille kauris luovuttaa suuremman lahjan kuin kenellekään koskaan aikaisemmin.

Sidrineian niemimaalla Sarastuksen Lasinkirkas prinsessa Sadeia hallitsee vaurasta valtakuntaansa yksinvaltiaana. Hän on aina saanut kaiken mitä on halunnut, ja nyt hän haluaa itselleen myyttisen kultakauriin hinnalla millä hyvänsä.

Surukauriin kansan ja sidrineialaisten tiet yhtyvät, ja silloin saarten tietäjän, Sumunsalpaajan, on katsottava ajan säikeitä pitkin sekä eteen- että taaksepäin.


Surunhauras, lasinterävä oli Finlandia Junior -ehdokkaana 2015 ja Tulenkantaja-ehdokkaana sekä Kuvastaja-ehdokkaana 2016. Se sai Blogistanian Kuopus 2015 -palkinnon, Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon 2015 sekä Topelius-palkinnon 2016.

Topelius-raadin perustelut:

Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä on vaikuttavaa kaunokirjallisuutta. Upea ja monitasoinen romaani vei mukanaan Sarastuksen palatsiin ja Surukauriin kansan saarille. Kantavina teemoina ja harkitusti tarkasteltuna esiin nousevat valta, rakkaus ja inhimillisyys. Enorannan luoma maailma, henkilögalleria ja tarina muodostavat häikäisevän kaleidoskoopin. Lukija ei eksy, sillä kirjailija johdattaa hänet varmoin ottein romaanin läpi. Kaunilla kielellä kirjoitettu teos punoo tarinan lukuisat osat ja kertojaäänet yhteen eheäksi kuvaksi, joka elää silmien edessä. Tunnelmallinen ja tyylikäs teos osoittaa Enorannan kuuluvan suomalaisen kaunokirjallisuuden valonkantajiin.
 


”Haluatko sinä tulla lasittareksi?” prinsessa Sadeia kysyi silloin, kuin olisi jo kyllästynyt koko leikkiin ja haluaisi saada Beannan pois silmistään.
Juuri silloin Beanna huomasi, että jokin liikahti valtaistuimen takana. Ehkä hameenhelma, vai oliko se vain varjo?
”Minä… Lasittaren asema on prinsessan jälkeen arvostetuin Sidrineiassa”, Beanna sanoi diplomaattisesti.
Prinsessa tuhahti. Ja nyt Beanna näki: valtavan lasivaltaistuimen takaa kurkisti tyttö, hän ei voinut olla vanhempi kuin kymmenvuotias, mutta hänen kasvonsa, hänen silmänsä! Niissä oli jotakin niin hyistä, että Beannan käsivarsien iho nousi kananlihalle, niissä oli jotakin liian tietäväistä sen ikäisen lapsen kasvoille. Tyttö katsoi häntä hetken, ja sen hetken ajan Beannasta tuntui, kuin tämä olisi pidellyt hänen sydäntään kylmillä, pienillä, notkeilla sormillaan.
”Tuokaa joku paperia, tehdään sopimus saman tien, kun tyttö kerran on niin innokas liittymään meihin. Viserrys, hae mustetta, imupaperia myös”, prinsessa kuului sanovan.
Beanna räpäytti silmiään, ja lapsi oli kadonnut näkymättömiin. Olisiko hän saattanut kuvitella jotakin sellaista? Oliko se ollut vain jokin prinsessasta vaivihkaa karannut heijastus, hänen lumovoimansa kääntöpuoli, se mitä piileksi kimmeltävien korujen ja ylellisten kankaiden alla?


“…Enoranta on omimmillaan sadun maailmassa. Samaan aikaan, kun hän kirjoittaa ahmien luettavaa tarinaa, tulee hän ilmaisseeksi jotakin syvää ja omaperäistä ajastamme, ihmisenä olemisesta.” – Marjaana Roponen, Aamulehti

“Enoranta lumoaa lukijansa, ja aivan oikeutetusti romaani on suunnattu sekä nuorille että aikuisille.” – Päivi Heikkilä-Halttunen, Helsingin sanomat

“Siiri Enorannan fantasiakirjat yllättävät lukijansa mielikuvituksellisilla hahmoilla, tapahtumavyöryillä ja miljöillä. Kaunis kieli soljuu ja pysyy hallinnassa monisatasivuisissa teoksissa.” – Marja Welin, Keskisuomalainen

“Surunhauras, lasinterävä on ihana tarina, joka vie mukanaan. – – Kirja palkitsee ja täyttää sydämen.” – Mari Saavalainen, Kirjakko ruispellossa -blogi.

“Enorannan kirjoitustyyliä en voi koskaan kehua liikaa, sillä sitä on järisyttävän mukava lukea.” – Heidi P., Dysphoria-blogi.