Kesämyrsky

Andrew on katsellut koko kevään houkuttelevaa Josh Royta, joka johtaa eliittikoululaisten Nokisiipien jengiä. Sattuman oikusta Andrew pääsee viettämään kesäänsä Royn perheen loisteliaaseen kartanoon ja kurkistamaan maailmaan, johon hän ei kuulu.

Joshin sisko, hemmoteltu Penelope Roy, on joutunut todistamaan kaupunkia kuohuttanutta murhaa, ja koko Summersuttonin kartanon väki kulkee varpaillaan hänen takiaan. Mutta mitkä Penelopen totuuksista ovat valhetta?

Andrew’n lapsuuden viimeinen kesä Summersuttonissa on viattomuuden ja turmeluksen piirileikkiä, kimallukseen ja sokeriin upotettuja arvoituksia, jotka paljastuvat yksi toisensa jälkeen. Kesämyrsky on tihenevää kehää kiertävä ruma arvoitus kiiltävässä kuoressa.

Oli sillä tavalla, että kukaan muu ei kuullut musiikkia, joka Andrew’n sisällä soi. Hän ajatteli, että joku kerta hän vielä löytäisi sanat, tai eleet, tai telepatian, miten sellaisia asioita sitten kerrottiinkaan, ja jakaisi sävelensä muille. Andrew ajatteli, että kaikilla oli oma musiikkinsa, että musiikki Penelopen sisällä oli ollut säleiksi hakattua selloa hiljattain, kakofoniaa, mutta se voisi järjestyä vielä niin kuin vedenpinta tasoittui ja tuulet tyyntyivät, tai alkoivat vähintäänkin puhaltaa toiseen suuntaan. Andrew’n musiikki ei ollut selloa, se oli flyygeliä, aivan keveää, pisaroivaa, liplattavaa, pianisti soitti nilkat veden peitossa, aurinko taittoi pinnalta tuhansia kimmeltäviä timantteja, ja joutsenet hipoivat siivillään vettä lentäessään sivuttain. Sitä Andrew ei osannut Joshille selittää. Jokaisen musiikki oli erilainen. Andrew halusi kuulla Joshin sisässä värisevät bassot ja trumpetit, hiljaisuuden niiden välissä. Hän pinnisteli kuullakseen. He tulivat paikkaan, jossa vanhan kivinavetan perustukset kohosivat maasta kuin muinainen taru, sammalenpeittäminä, pehmeiksi hioutuneina lohkareina, niiden väliin oli hyvä piiloutua, kun kauempaa metsästä alkoi taas kuulua pienten jalkojen ryskettä.

Tulossa huhtikuussa 2020.

Kansikuva: Riikka Turkulainen