Painajaisten lintukoto

Lunni haluaa nähdä Tihkalaitumen tuhannet erilaiset kukat ja Sysmämetsän ikivanhat puut, hän haluaa laskea jokaisen kosken joka laskettavissa on ja ei ole, hän haluaa tietää millainen on Myryjää kaukana pohjoisessa, entä kuinka korkea todella on Nurjavuori. Mutta suota hän ei enää halua nähdä, eikä haistaa sen painavaa lemua, joka keittiön ikkunasta kantautuu linnunlaulun mukana. Alas on kuitenkin kiellettyä mennä, on kiellettyä astua tosimaailmaan. Niin Lunni näkee unta mutta unelmoi valveillaolosta, yrittää tehdä niin kuin kuuluu mutta ei voi lakata ajattelemasta seikkailua, joka häntä odottaa.

Painajaisten lintukoto on tarina pojasta, joka ei tarkalleen ottaen ole ihminen, ei valetta eikä totta vaan jotakin siltä väliltä, ja hänen matkastaan todellisen maailman seikkailuihin vuosikausien unennäön jälkeen. Tosi on tarua ihmeellisempää, mutta Kaarniolasta kantautuu kamalia huhuja, ja jossakin siellä mistä Torkkujoki laskee, kerrotaan painajaisten hirviön itkevän vettä suolaiseksi.

Painajaisten lintukoto oli Kuvastaja-palkintoehdokkaana 2013.

Minä en ollut varma enää mistään. Katselin kämmeniäni joihin oli kasvanut sormien väliin nahkaa kuin räpylöissä, niin että minulla nyt melkein oli omat siivet, joiden avulla äskettäin olin puiden latvoissa leikkinyt. Olinko jo hereillä ja oliko minuun jäänyt unestani jotain pysyvää? Vai nukuinko vielä, ja pitäisikö minun siinä tapauksessa herätä vai levätä?
Kävin kyljelleni maahan Tuin viereen ja olin lintu joka painoi nokkansa siiven alle, avasin silmäni ja Tuin hiukset olivat monta metriä pitkät ja hän oli kietoutunut niihin kuin koteloon jonka muistin jostain kaukaa. Olin apina joka suki turkkiaan pienillä samettisilla sormillaan, avasin silmäni ja olin Lunni, lähes tavallinen poika, suljin ne ja Tui oli muuttunut hiideksi jolla oli silminä siniset jalokivet.

“Enoranta käyttää kieltä kauniisti, herkuttelee linnunnimillä ja kertoo vankasti. Painajaisten lintukodon loppu on hieno yhdistelmä kauneutta ja kauheutta.”
– Vesa Sisättö, Helsingin sanomat

“Teoksen teemoissa toistuu kärsimys ja kuolema. Tapa, jolla Enoranta kirjoittaa ne läsnäolevaksi, on kaunis, jopa runollinen. Tapahtumien tasolla kärsimys ja kuolema on karua, mutta osana teoksen tyyliä ja tunnelmaa hyvin voimallista, etenkin henkilöhahmokuvauksen kautta.”
– Maria Loikkanen, Keskisuomalainen

“Painajaisten lintukoto kertoo paitsi painajaisista myös unen ja toden välisestä rajasta sekä rajasta ihmisten, eläinten ja koneiden välillä. Samalla se käsittelee ainakin tunteita ja niihin liittyvää kipua, itsekkyyttä sekä vallanhalua ja vastuuta. Pohjalla on klassinen hyvän ja pahan taistelu, mutta ilman mustavalkoisuutta.”
– Maaria Rousu, Pohjalainen

“Painajaisten lintukodossa on oleellisinta siitä välittyvä tunnelma. Unitodellisuuden ja valvemaailman yhdistäminen sekä yhteydet niiden välillä tuovat tarinaan salaperäisyyttä. Se sävyttyy vasta lopussa purkautuvaksi pahaenteisyydeksi…”
– Tapani Uusiniitty, Ruovesi-lehti

“Nuoresta iästään huolimatta Enoranta karttaa ilmeisimpiä pintaliitotrendejä ja luo fantasian nosteessa aina uutta ja erilaista. Enorannassa ällistyttää hyvin pakottomasti soljuva fabuloinnin ilo ja taito luoda toinen toistaan kummallisempia miljöitä.”
– Päivi Heikkilä-Halttunen, Lastenkirjahylly-blogi