Nokkosvallankumous

Dharan on aina ollut se jonka harteille kaikki lankeaa, se joka johdattaa maailman vallankumoukseen, se joka korjaa kaiken ja se jonka vuoksi kaikki tuhoutuu. Vayu ei ole koskaan ollut kukaan. He kohtaavat todellisuudessa, jossa aurinko ei ole paistanut enää vuosiin, sivistyksen tukirakenteet ovat murtuneet, ja resuiset Nokkoslapset kytevät kapinaansa vallatussa huvipuistossa. Mutta he kohtaavat myös siinä toisessa paikassa, jossa jalava vielä tanssittaa varjoja heidän alastomalla ihollaan, paratiisissa jonka menneisyys on verestä märkä.

Nokkosvallankumous on realistinen tulevaisuudenkuva, fantasiasatu, dystopiahelvetti ja kahden pojan rakkaustarina, Nokkosvallankumous on maailmankaikkeuksien rajapintoja raapiva salaisuus.

Nokkosvallankumous oli Topelius-palkintoehdokkaana sekä Kuvastaja-palkintoehdokkaana 2014 ja sai Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon 2013.

Potkaisin lisää vauhtia lautaani ja kiihdytin muiden edelle. Sinä päivänä ajatukseni eivät totelleet. Vayussa oli jotain väärää. Hän istui Mattanin pyörän ohjaustangolla ja puristi sitä kaksin käsin naama valkeana ja minä kieltäydyin katsomasta häntä. Hän sai minut kuvittelemaan omituisia asioita. Ehkä se oli pölyn sivuvaikutuksia, sillä päänsärkyä minulle ei tullut eikä nenäverenvuotoja niin kuin muille. Oli vain ihoni joka oli vielä tavallistakin harmaampi ja kumman karhea.
”Kai me otetaan Vayu mukaan”, Miknor oli sanonut sen jälkeen kun me olimme kaivaneet laudanpätkillä ja sorkkaraudoilla matalan kuopan, johon olimme laskeneet Vayun äidin hiiltyneet luut. Vayu ei ollut osallistunut kaivamiseen eikä kukaan ollut sitä odottanutkaan. Aie oli pitänyt hänelle seuraa kivellä istuen. ”Eihän sillä ole mitään paikkaa minne mennä”, Miknor oli sanonut. ”Vai onko, Vayu?”
”Ei”, sanoi Vayu ja hänen kasvonsa olivat tyhjät.
Tietenkin me ottaisimme hänet mukaan niin kuin me olisimme ottaneet kenet tahansa orvon, hylätyn, karanneen, yksinäisen. Niitä me olimme, Nokkoset, ja niistä me kasvoimme. Mutta se ei ollut tullut mieleeni. En ollut antanut sen tulla mieleeni. Mutta kun se oli Miknor joka ehdotti, se ei olisi minun vikani. Minä en halunnut Vayua mukaan, Miknor halusi. Kriton täytyisi ymmärtää se.
”Haluatko sä tulla?” kysyin katsomatta sinisiin silmiin. Olin etsinyt niitä viikkoja ja nyt ne olivat siinä, niiden täytyi olla, ei kellään muulla ollut sellaisia haaleansinisiä sudensilmiä, ja en voinut katsoa niitä. ”Haluatko sä liittyä Nokkosiin?”

“Yksi tämän hetken kiinnostavimmista kotimaisista nuorten fantasiakirjailijoista on Siiri Enoranta. Hänen uutuutensa Nokkosvallankumous yhdistää omalaatuisella tavalla dystooppisen tieteiskirjallisuuden ja fantasian.” – Vesa Sisättö, Helsingin Sanomat

“Kokemuksen läpi kuitenkin puskee hyvällä tavalla kirjailijan nuoruus: kyky ajatella vähän toisin kuin aiemmat sukupolvet ja halu luoda vähän uudenlainen kirjallinen maailma. Kielikuvat ovat raikkaita, viisaita, kauniita ja omia, samoin koko tarinaa värittävä maailmankuva.” – Kaisa Järvelä, Aamulehti

“Takakannen teksti lupaa kirjan olevan “tulevaisuudenkuva, fantasiasatu, dystopiahelvetti ja rakkaustarina”, kaikki yhdessä paketissa. Ja tekstin laatijan kunniaksi on todettava, että tällä kertaa mainonta ei johda harhaan – Nokkosvallankumous todella on kaikkia näitä asioita. Yhdistelmä on erikoinen, mutta toimii.” – Oona Juutinen, Voima

“Enorannan kieli on hengästyttävän tiheää ja vauhdikkaista tapahtumista huolimatta väliin unenomaisen lyyristä. Nokkosvallankumous on yksi kimmeltävä esimerkki siitä, miten lahjakkaasti kotimaiset kirjailijamme osaavat jopa tarttuessaan ulkomaiseen buumiin värjätä sen eläväksi omaperäisellä paletillaan.” – Sini Helminen, Onnimanni

“…kyseessä on harvinaislaatuinen kirjailija, jolla on mahdollisuudet mihin tahansa, kun kaikki palaset loksahtavat kohdilleen. Niin on käynyt Nokkosvallankumouksessa. Rakastin sitä.” – Marjis, Kirjamielellä-blogi

“Nokkosvallankumous on monin tavoin hyvin vaikuttava teos. Jälleen ihmetellen totesin kirjan loppuun päästyäni, että kirjailijan mielikuvitus on käsittämätön ihme! – – Kirjan maailma on monin tavoin täydellinen, jos niin voi sanoa täysin rikki menneestä maailmasta. Mytologinen aines nivoutuu vaivattomasti tarinaan, eikä sitä aseta kertaakaan lukiessaan kyseenalaiseksi. Tarina on surullinen, kaunis, pelottava, kauhea ja vaikka mitä.” – Kirsin kirjanurkka